Innovaatiot eivät ole pelkästään uusia vempaimia

22.joulukuu, 2010 → 12:00 @ admin // Ei kommentteja.

© Kari Lampikoski

Professori Ojakankaan monessa suhteessa asiapitoinen artikkeli, joka tarkastelee työttömyyttä korkeakoulutettujen piirissä (HS 26.11.2010), päättyy tölväisyyn: ”On sitä paitsi todennäköistä, että valtionhallinnossa ollaan varsin tietoisia tästä kaikesta (työttömyysluvuista), mutta sen sijaan, että uskottaisiin tilastoihin, nojaudutaan kenties mielikuvituksellisiin tulevaisuuden visioihin kukoistusyhteiskunnasta, jossa ekonomit kauppaavat toisilleen innovatiivisten insinöörien keksimiä vempaimia.”
Jälleen kerran on todettava, ettei julkinen tai yksityinen sektori (ml. rahastot ja säätiöt) tue pelkästään niitä osaajia ja aloja, jotka kehittävät ja tuottavat kulutustavara- ja teollisia innovaatioita, vaan tukea ohjautuu laajalle innovaatioiden kirjolle. Valtioneuvosto on määrittänyt innovaatiotoiminnan kehittämislinjauksina laaja-alaisuutta, kansainvälisyyttä, verkottuneiden innovaatiokeskittymien ja kasvuyritysympäristön tukemista sekä kansainvälisesti kilpailukykyisen koulutus- ja korkeakoulujärjestelmän, kysyntä- ja käyttäjälähtöisyyden vahvistamista ja innovaatiotoiminnan voimavarojen lisäämistä. Näihin kuuluvat aiemmin perustetut 21 alueellista osaamiskeskusta sekä kuusi strategisen huippuosaamisen keskittymää (eKirja 10). Nämä eivät kehitä pelkästään vempaimia. Globaalisen kilpailun vuoksi kotimaisen tuotannon kannattavuus on heikentynyt, jolloin teolliset yritykset ovat siirtyneet hakemaan markkinoita teollisista palveluista. Jo nyt Suomen BKT:sta yli 65 prosenttia muodostuu palveluista, ja tämän osuuden on ennakoitu kasvavan.

Kulttuuripalvelut on maallemme merkittävä potentiaalinen vientipotentiaali. Menestystä on saavutettu kuitenkin huippuosaamisesta huolimatta harvalla alalla, kuten peliteollisuudessa ja vähitellen myös musiikin, kirjallisuuden ja elokuvateollisuuden aloilla. Lupaava julkisen palvelutoiminnan kehittämiskohde on julkisten hankintojen toteuttamismalli, koska näiden hankintojen osuudeksi bruttokansantuotteesta on arvioitu peräti 15 %. Painottamalla erityisesti innovatiivisten tuotteiden, palvelujen ja prosessien hankintaa voidaan kehittää julkisten toimintojen laatua ja kustannustehokkuutta sekä edistää samalla näitä tuottavien yritysten kasvua ja sitä kautta työllistämistä. Tekes rahoittaa useita sosiaali- ja terveyspalveluiden hankkeita ja osaajia näihin tulee myös alaa opiskelleiden joukosta. Kauppatieteilijät eivät sitä paitsi ole pelkästään niitä, jotka ostavat ja myyvät, vaan noilla aloilla on tyypillisesti myös lääkäreitä ja ylihoitajia ja kulttuuri-innovaatioiden kauppaajina taiteilijoita. Kumppanuusinnovaatiot perustuvat yhteisprojekteihin, joissa on mukana korkeakouluja ja erilaisia tutkimuskonsortioita ja monia partnereita. Esimerkkejä näistä innovaatioista on Konginkankaan dramaattisen onnettomuuden jälkeen kehitetty Kelikeskus, jonka tuottivat yhdessä Ilmatieteen laitos ja Destia. Hyvä esimerkki kumppanuusinnovaatiosta on myös Tre@Validia, jonka kehittämisessä olivat mukana Invalidiliitto, yliopistot sekä kaupunki. Näin ollen eivät humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ole tulevaisuuden ”kukoistusyhteiskunnassa” suinkaan tarpeettomia innovaatioiden tekijöinä. Pitäisi vain kiinnostua tutkimaan, mitä innovaatiot todella ovat ja opetella ajoissa jo opintojen aikana luomaan niitä, kuten insinööri- ja kauppatieteissä on jo todella pitkään tehty.